Medianautti sana-avaruudessa matkalla kohti tuntematonta

Siinä se oli. Nimittäin vajaan kahdenkymmenen vuoden ura julkisella sektorilla. Edessä oli väistämättä ammatin vaihto johonkin muuhun. Entiseen ei ole paluuta.

Onneksi useamman vuosikymmenen elämänkokemus työkokemuksen lisäksi oli opettanut, että vaihtoehtoja on aina, kunhan itse on valmis muutokseen. Olin siihen valmis ja kun tiedossa oli vihdoinkin sekin, mitä itse haluaa ja ennen kaikkea mihin on valmiuksia ihmisenä, suunta oli selvä. Eteenpäin.

Kun ikääkin alkaa olla sen verran, että ei ole ihan ensimmäinen valinta yhdellekään työnantajalle, itsensä työllistäminen eli yrittäjyys tuntui yhdeltä vaihtoehdolta. Useampaan hakemukseen tullut kirjallinen, kohtealias vastaus ”Kiitos mielenkiinnostasi, mutta…” vahvisti ajatusta yrittäjyydestä.

Vaikka joskus nuorena miehenä myyntityö isossa yrityksessä olikin tullut tutuksi, itsensä työllistäminen yksityisenä elinkeinonharjoittajana on kuitenkin ihan eri asia. Myyntityöstä toisen palveluksessa sai sentään aluksi provisioperusteisen kuukausipalkan takuuosalla, toisin kuin itsenäisenä yrittäjänä, jolloin kaikki on sinusta itsestäsi kiinni.

Onneksi olin kuitenkin nyt päättyneen työuran aikana toiminut jonkin aikaa sivutoimisena yrittäjänä. Vaikka se olikin enempi harrastelua, tutuiksi tulivat yrityksen pyörittämiseen liittyvät kuviot alusta alkaen kuten yrityksen perustaminen käytännössä, työnantajamaksut, verot ynnämuut lakisääteiset kiemurat. Olipahan jotain ajanvietettä leipätyön ohessa.

Ikävä kyllä yksi asia yrittäjyydessä on allekirjoittaneelle ollut aina haastava. Sitä se oli jo nuorena miehenä myyntityössä, sivutoimisena yrittäjänä palkkatyön ohessa ja nyt, kun ajatuksenani on loikka yritysmaailmaan ottaa.

Haastavinta on itsensä myyminen. Ei riitä, että on hyvä tuote, hyvä markkina ja muutkin asiat kunnossa. Saanko sydämeni ja sitä kautta oman uskoni siihen, että vahvuuteni ja niiden hyödyntäminen toimii pohjana kyvyilleni tuottaa ja myydä jotain sellaista, josta joku on valmis maksamaan.

Olen jo penikasta asti ollut vahva verbaalisesti, sekä suullisesti että kirjallisesti. Halu kirjoittaa on kulkenut elämäni ajan mukanani. Jo kouluaikoina kirjoitin aineita mielelläni, sama jatkui ammatillisissa opinnoissa ja kyllä kynä sauhusi myös omalla ajalla. Allekirjoittaneelle ATK oli oikea onnenpotku, koska jossain vaiheessa pöytälaatikot meinasivat käydä pieniksi.

En tietenkään julkaissut koskaan näitä omia kirjoituksiani, kunhan rustasin niitä omaksi ilokseni. Toki näin internetin ihmeellisen maailman aikana olen niitä julkaissut jossain blogissa tai sosiaalisessa mediassa. Jossain vaiheessa innostuin jopa rakentamaan kotisivuston, joka perustui näihin kirjoituksiin, aiheena kalastus, bridge ja elämän hassut sattumat. Sivuja jollain ilmaisohjelmistolla rakentaessa kävi mielessä, että sekin on mielenkiintoista ja mukavaa, mutta vieläkö paukut riittäisivät koodauksen perinpohjaiseen opettelemiseen.

Se hyvä puoli entisessä työssäni oli, että oleellinen osa työtä oli niiden asioiden kirjaaminen, mitä töissä ollessa tapahtui tai mistä siellä keskusteltiin. Mikäs sen mukavampaa, kuin että saat tehdä jotain, mistä nautit ja missä olet hyvä.

Nyt, kun kirjoittamisesta on tarkoitus ansaita elanto yrittäjänä, edessä on tietenkin valinta, miten se on mahdollista. Tässä vaiheessa ajatus on, että ala olisi sisällön tuotanto ja nimen omaan tekstin tuottajana. Esimerkiksi valokuvaaminen ei ole allekirjoittaneen juttu. Selfietkin tuppaavat aina epäonnistumaan, mikä johtuu kyllä suurelta osin siitä, mitä meikäläinen näkee peilistä hampaita harjatessa.

Myös suullisesti kykenen itseäni sen verran ilmaisemaan, että sekin on yksi vaihtoehto. Vaikkapa juontajana tai kuulutajana sopivissa tilanteissa. Kymmenisen vuotta sitä hommaa olen vapaaehtoistyönä tehnyt ja palaute on ollut sitä luokkaa, että esiintyminen ja puhuminen kuuluvat erittäin suurella todennäköisyydellä vahvuuksiini.

Näistä hyvistä puolista huolimatta taustalla pysyy aiemmin mainitsemani haaste, joka on selvitettävä. Kuinka tuotteistan lahjani kirjoittajana ja esiintyjänä?

Onneksi tänä päivänä yhteiskunnassa on aloitteleville yrittäjille valmennuksia. Onnekseni olen älynnyt niihin turvautua. Vaikka ikää ja kokemusta on, aina on tilaa uusille ja ulkopuolisilta saaduille ajatuksille. Siispä kävin jo syksyllä lyhyen kolmen päivän pituisen oman yrityksen perustamis- valmennuksen.

Vaikka kurssi oli lyhyt, se oli tiivis ja ainakin itselleni tuli selväksi, mitä asioita yrityksen perustamisessa kannattaa huomioida ja mitä yrittäjälle tulee eteen toimialasta riippumatta. Kyseisen koulutuksen tavoite oli mielestäni enemmänkin motivointi – tai motivaation selvittäminen – yrittäjyyttä harkitseville.

Kohdallani tilanne johti siihen, että keväällä 2018 hakeuduin kolmen kuukauden yrittäjyysvalmennukseen, joka on jo huomattavasti isompi askel yrittäjyyttä kohti. Saas nähdä, missä vaiheessa teen sen viimeisen loikan? Tässä vaiheessa englanninkielisessä kertomuksessa lukisi ”to be continued” mutta koska teksti on kirjoitettu Suomen kielellä, menköön loputkin sen mukaan. Jatkoa seuraa.

Kategoria(t): sisällöntuotanto, yrittäjyys | Avainsanat: , , | Kommentoi

Panimon porinaa

Kun juuret ovat Kainuusta ja Pohjois-Pohjanmaalta, syntyy keitos, johon ei tarvita hiivaa saatikkaa sokeria. Kuohuvaa syntyy muutenkin.

Kategoria(t): Uncategorized | Kommentoi

Myydään metsätila 42 ha monitoimikäyttöön

Metsätila Pohjois-Pohjanmaalla Utajärven kunnassa Utosjoen rannassa molemmin puolin jokea. Utosjoki on Oulujoen sivujoki. Utosjoessa on luonnonkalana ainakin haukea, ahventa ja tottakai särkeä. Lohikaloja jokeen istutetaan vuosittain. Omana aikanani kirjolohen lisäksi ainakin taimenta ja nieriää. Jokeen on tehty myös vaelluskalojen tuki-istutuksia. Joskus joessa on ollut myös rapuja luonnostaan ja istutettuna. Nykytilanteesta en osaa rapujen suhteen sanoa mitään, koska en itse ravusta.

kartta

Isompi pala on sopiva puuhapalsta metsänhoidosta innostuneelle ihmiselle. Tilalla jonkin verran hoidettavaa nuorta metsää ja jonkin verran myytävää. Molemmista on paikallisen mhy:n arvio vuodelta 2017.

Toisella puolella jokea oleva pienempi kolmion muotoinen pala soveltuu mainiosti eräkämpälle tai vapaa-ajan asunnolle. Utajärven kunnan rakennustarkastajan mukaan paikalle on mahdollista saada rakennuslupa. Metsäautotie n. 500 metrin päässä palstan rajasta, polku vielä lähempänä.

Metsästyksen harrastaja pääsee jäseneksi paikalliseen seuraan ja sitä kautta hirivporukkaan. Jos pelkkä hirvenliha riittää, sitä on saatavilla korvauksena, kun vuokraat maasi seuralle metsästyskäyttöön.

Seuraavat asiakirjat allekirjoittaneen arkistossa viime tai tältä vuodelta.

Maanmittauslaitos:

    • Kiinteistörekisteriote
    • Rasitustodistus

Metsänhoitoyhdistys

  • Lausunto metsätalousmaan käyvästä arvosta
  • Summa-arvio yhteenveto (puusto, taimikko, maapohja)
  • Summa-arvio kuviotiedot
  • Arvio kantorahatuloista ja metsänhoitokustannuksista
  • Metsäsuunnitelmakartta

Löydät helpoiten paikan kartalla tästä linkistä.

Ota yhteyttä, niin kerron lisää.

Kategoria(t): Myydään, Myytävänä, Uncategorized | Avainsanat: , , , , , , , , , , , , , , , , | Kommentoi

Epäilyksen polttopiste, paholaisen palapeli (Prime Suspect, 1991)

Brittidekkarien laatuperinnettä aikoinaan ylläpitäneen sarjan kaksiosainen avausosa Paholaisen palapeli on kestänyt ajan hampaan hämmästyttävän hyvin. Sarja oli myös läpimurto pääosan esittäjälle, Helen Mirren, joka rikoskomisarion roolissaan oli varsin vakuuttava.

Rikoskomisario Jane Tennison (Helen Mirren) pääsee vihdoinkin miesvaltaisella alalla johtamaan murhatutkintaa. Paperitöihin hukutettu Tennison on taas kerran ohitettu, vaikka hän olisi työvuorossaan ollut oikea valinta murhan päätutkijaksi. Tilanne vaatii toisen kuoleman, ennen kuin Tennison vihdoinkin saa mahdollisuutensa ja sekin vaatii häneltä enemmän, kuin ehkä miespuoliselta rikoskomisariolta.

Alusta alkaen yhteistyö muiden tutkijoiden kanssa aiheuttaa hankaluuksia, onhan uusi pomo astunut varsin suuriin ja arvostettuihin saappaisiin ja kaiken lisäksi hän on nainen. Lähes kaikesta syntyy keskustelua puhuttelusta lähtien. Tennison ei halua olla ”rouva”, vaan ”pomo” tai ”rikoskomisario”.

Kun uuden rikoskomisarion perinpohjaisuus ja ammattitaito alkaa näkyä muulle ryhmälle, hankaluudet helpottavat jonkin verran ja alun perin hataralla pohjalla ollut tutkinta etenee pikkuhiljaa. Vaikka erimielisyyksiä edelleen on, ne ovat enemmän ammatillisia kuin henkilöön kohdistuvia.

Vaikka Tennisonin työura näyttää olevan nousukiidossa, kotona tilanne alkaa kääntyä päinvastaiseksi. Aiemmin varsin tasapainoiselta vaikuttanut parisuhde joutuu koetukselle, kun aiemmin Janen ei tarvinnut tuoda töitä kotiin. Pikkuhiljaa yhteiset illat miehen kanssa muuttuvat poliisin kuulustelu- ja tutkintapöytäkirjojen yksinäiseksi lukemiseksi yömyöhään saakka ja tilanne muuttuu oleellisesti.

Itse rikostutkinnassa on yksi selkeä linja. Näytön hankkiminen, joka vahvistaa pääepäillyn syyllisyyden tai syyttömyyden. Sitkeä tutkimustyö avaakin tutkinnassa uusia ulottuvuuksia ja lopputulos onkin jotain paljon enemmän, kuin alussa olisi voinut odottaa.

Näissä brittidekkareissa on aina ollut oma viehätyksensä. Yksi keskeisistä on se, että juoksevat ja huutavat sekä ympäriinsä aseilla räiskivät poliisit saatikka rikolliset loistavat poissaolollaan. Toinen on se, että poliisit tai rikolliset eivät ole mitään yli-ihmisiä, vaan sulautuvat varsin helposti tavallisen kansan sekaan.

Juoni etenee loogisesti ja kerronta ei jätä juurikaan asioita epäselväksi. Kaikkeen saarivaltakunnan filmituotantoon liittyvää kuivakkaa brittihuumoria pieninä palasina matkan varrella ei ole myöskään unohdettu. Kun siihen yhdistetään uskottavat henkilöhahmot ja ammattitaitoiset roolisuoritukset pääosan esittäjistä pienimpiin sivuosiin, laatusarja on valmis.

Kategoria(t): arvostelu, brittidekkari, elokuva, elokuva-arvostelu, tv-klassikko, tv-sarja arvostelu | Kommentoi

Mielialamakkaraa

Kävipä niin, että allekirjoittanut oli poikkeuksellisesti melko aikaisin aamupäivästä menossa sapuskan hankintaan paikalliseen päivittäistavarakauppaan. Vertaus aamuvirkusta siivekkäästä lieroa jahtaamassa piti tälläkin kertaa paikkansa.

Kaupan pihassa oli teltta, josta leijui muhevat makkaran tuoksut. Sen verran uteliaisuus – nälkä – heräsi, että menin katsomaan, saisiko teltalta veret seisauttavan rasvaisen kärkkärin.

No saihan sieltä. Kauppias oli järjestänyt tarjoilun, jossa 500 ensimmäistä saa yhden grillimakkaran. Totta kai hyödynsin tarjouksen. Jostain syystä olkapäälläni toisinaan kurkkiva huumorimenninkäinen supatti korvaani ehdotuksen.

Tartuin siihen epäröimättä ja sanoin ystävällisesti ystävälliselle makkarankäristäjälle, että muuten menisin jonon hännille santsia varten, mutta huijaus ei taitaisi onnistua. Pitihän raskasta ruokaa jonottaessa tilannetta keventää. Jonosta ei voinut todellakaan puhua, koska sitä ei ollut. Mitä nyt muutama makkaranjärsijä seisoskeli teltan vieressä, jotka olivat jo ennen minua omansa saaneet.

Makkaramestarilta tuntui myös löytyvän pelisilmää ja sanavalmiutta tilanteeseen. Pelisilmä ei tietenkään yllättänyt, koska palvelun toteutuksesta vastasi paikallinen urheiluseura.

Sen kummemmin pohtimatta hän nappasi toisen makkaran ja laittoi sen kädessäni jo paperikääreessä kököttävälle yksinäiselle pariksi. Totesi saatteeksi vain, että älä kerro kenellekään, ettei hän saa potkuja. Lupasin pyhästi etten kerro kaikille, niille vain, jotka tunnen.

Toki hän on aikojen saatossa varmasti kuullut vastaavia kommentteja riittämiin ja todennäköisesti kyllästynutkin niihin, mutta itselle tuli kyllä kokemus henkilökohtaisesta palvelusta. Eihän se makkara ollut edes tavoitteeni, kunhan aikani kuluksi rupattelin.

Oli miten oli, oma päiväni oli tämän tapahtuman avulla taas kerran pelastettu. Makkara oli maukas ja mielialakin nousi useamman pykälän.

Täytyy tunnustaa, että podin hetken ajan huonoa omaatuntoa sen viidennensadannen ihmisen kohtalon vuoksi, joka jäi nyt ilman ansaitsemaansa makkaraa. Mutta vain hetken.

Kategoria(t): huumori, Ihan muu horina | Kommentoi

Pistettä pakoon kultaa leikkaamalla

Valokuvaus on taito, jota olen vuosien varrella useampaan kertaan haaveillut opettelevani vähän enemmän päästäkseni eroon taipumuksesta vain räpsiä valokuvia. Varsinkin viimeisen parin kymmenen vuoden aikana asia on noussut toistuvasti esille. Into aajoittuu lähes poikkeuksetta siihen, kun olen hankkinut uuden – muka entistä paremman – digikameran.

Hyvänä apuna asiassa on ollut asiaan kunnolla perehtynyt veljeni, joka aina yhtä kärsivällisesti näiden höyrähdyksieni hetkellä on pyynnöstäni yrittänyt kuvaamisen perusasioita opettaa. Ikävä kyllä sydän ei ole koskaan ollut itselläni mukana ja oppi on mennyt korvasta sisään ja toisesta ulos. Into on kestänyt maksimissaan viikon, opit päässä sen hetken, kun ne sain.

Reilu viikko sitten olin tilaisuudessa, jossa saimme ryhmänä koulutusta valokuvauksen perusasioihin. Ihme kyllä, nyt allekirjoittaneelle jäi jopa muutama termi mieleen. Vielä hämmästyttävämpää oli se, että muutama veljenkin niksi pompahti passiivimuistista aktiivisen puolelle.

Keskeisessä osassa oli toiminta jo kuvaustilanteessa olosuhteiden mukaan ja sommittelu. Termeistä parhaiten mieleeni jäivät kultainen leikkaus ja pakopiste. Kun kävimme jokainen vielä muutamia kuvia saamiemme kuvausohjeiden perusteella ottamassa, asiat jäivät hyvin mieleen. Varsinkin kun tapahtuman vetäjä kävi kuvat kanssamme läpi etsien kaikkien otoksista niitä elementtejä, joita opettelimme.

Kummallista kyllä, kävin eilen pikakertauskurssin asiasta laadukasta brittidekkaria katsoessani. Komisario Lewis ratkoi taas kerran murhaa, apunaan ylikonstaapeli Hathaway. Yksi tärkeä johtolanka oli taidemaalaus, josta otettu kuva oli uhrilla mukanaan. Enemmän kansanmies kuin taiteentuntija Lewis meni museoon katsomaan kyseistä maalausta ratkaistakseen arvoituksen.

Kun Lewis ja Hathaway katselivat teosta, heidän luokseen tuli museon intendentti. Alan ammattilainen avasi Lewisille termejä, joita valokuvaan oli kirjoitettu. Näitä olivat ”Vanishing point” ja ”Punto de fuga”. Sen lisäksi, että Lewis sai lopulta haluamansa tiedon ja rikolliset kiinni, allekirjoittanut oppi kyseiset termit englanniksi ja espanjaksi.

Tuntui jotenkin mukavalta, että uutta voi oppia ja itseään sivistää mieleenpainuvalla tavalla, kunhan tilanne on oikea ja oma sydän mukana. Eikä parane unohtaa laadukkaita brittidekkareita.

Kategoria(t): kultainen leikkaus, pakopiste, sommittelu, valokuvaus | Kommentoi

Huumoria hissikammoon

Tänään sattui harvinaisen kohtelias ja huumorintajuinen ihminen kanssani samaan hissiin. Sen lisäksi, että hissi oli vanhan liiton aikainen haitariovella varustettu, se oli melkoisen ahdas. Varsinkin meikäläiselle, jolle kaikki alle kymmenen neliön tilat tuntuvat pikkukopperoilta painoindeksistäni johtuen.

Hissin saapuessa kerrokseen, jossa kyytiä odotimme, yritin esittää herrasmiestä ja päästin kanssani sitä odottaneen naisen edelläni ovea auki pitäen. Kun sitten itse ahtauduin kopperoon ylikehittynyt vatsan seutuni otti väistämättä reilun kontaktin hänen käsilaukkuunsa.

Tilannetta keventääkseni sanoin hänelle, että pitääpä laihduttaa, jotta seuraavalla kerralla on tilavampaa. Hämmennyin kyllä ihan kunnolla kyseisen henkilön vastauksesta, jolla ei todellakaan ollut samaa painoindeksiongelmaa kuin itselläni. Hänen käsilaukkunsa kyllä oli kaikkea muuta kuin pieni ja siro.

Naurahtaen ja silmät vilkkuen nainen vain totesi, että hänen pitää ottaa ensi kerralla pienempi käsilaukku. Tiedä sitten, miten hänen loppupäivänsä meni. Omani kyllä pelastui.

Kategoria(t): Uncategorized | Kommentoi

Legendat ja agendat vs tarinat ja asialistat

Tämän artikkelin siemen kylvettiin velipojan kanssa perinteisen lemmikkien aamu-ulkoilutuksen yhteydessä. Elikkä menin koirieni kanssa hänen luokseen, löysäsin ne aidatulle isolle pihalle, hain motillisen kahvia sisältä ja eikun takaisin kuistille nautiskelemaan ah niin syntisen ja epäterveellisen toiminnon – tupakoinnin – kanssa.

Kun vielä velikin tuli siihen seuraksi, seurauksena oli ajatusten porinapannun tulille laittaminen. Jostain syystä keskusteluun nousi sana ”tarina”, jota käytetään nykyisellään hyvin useassa yhteydessä. Esimerkiksi ihmisen, yrityksen tai yhteisön sivustolla sen toimintaa kuvaamassa.

Mietinnässä oli lähinnä se, onko sanan tarkoitus kuvata tekstiä tai puhetta, joka on totta vai kuvaako se jotain joka on tarua. Emme tietenkään päässeet asiassa yksimielisyyteen, mutta onneksi erimielisyydet ratkottiin verbaalisesti ja hyvässä sovussa. Omasta mielestäni sana ei välttämättä tarkoita kumpaakaan, ei totta eikä tarua. Vai onko kerronnallisin keinoin väritetty totuus tarua?

Mutta asiaan. Aikoinaan silloisia peruskouluja käydessäni koulussa opetettiin sivistyssanoja. Ne olivat tietenkin lähtöisin muista kielistä, pääasiassa englannin ja latinan. Silloin niiden osaaminen ja käyttö kertoi ihmisen olevan sivistynyt, niin ainakin haluttiin uskotella tai opettaa.

Yhteiskunnallisen kehityksen ja muutosten aikana näiden sivistyssanojen määrä on lisääntynyt ja mielestäni ilmaisu ”sivistyssana” on vanhentunut. Varsinkin tietotekniikan myötä on syntynyt järkyttävä määrä uusia sanoja, jotka on vain suoraan otettu käyttöön sen kummemmin niitä alkuperäiskielestä suomentamatta ja niiden kuvitellaan olevan sivistyssanoja.

Oma lukunsa on tietenkin kyseisen alan – ja muidenkin alojen – ammattislangi, mutta ei niistä sen enempää. Vai onko niin, että ilmaisua sivistyssana ei enää edes käytetä, vaan puhutaan jonkin alan ammattislangista. Joka tapauksessa, ammattislangin ilmaisut eivät ole sivistyssanoja.Tämä ajatus pulpautti tietenkin mieleeni sanan ”jargon”, mutta sen ilmaisun jätän pomminvaramasti käsittelemättä tässä.

Suomalaisten sanojen käyttö ihan missä tahansa on hieno asia. Kielemme on vivahteikas ja rikas. Itselleni lähes aina ensimmäisenä tulee mieleen ”arki”. Jonkun mielestä sana kuvaa sitä tylsää ja mitääntekemätöntä aikaa, jota on jatkuvasti ja joka ei tunnu miltään. Omasta mielestäni se taas on se tuttu ja turvallinen toiminta tai hetki, joka rutiininomaisuudellaan antaa päiville rakenteen, jonka mukaan on mukava olla ja elää.

Ikävä kyllä Suomen kieli on nykyisellään aivan liian usein korvattu englannilla, jonka osaamisella suomalaiset ovat elvistelleet viime vuosikymmenet. Nyt sen osaamista pitää esittää niin järkyttävissä mitoissa, että oma kielemme on jäämässä auttamatta jalkoihin. Näin tv-ohjelmassa tai verkkoartikkelissa jutun ihmisestä, joka otti kuvia, joissa näkyi jokin kyltti tai opaste, jossa oli ainoastaan englannin kieltä, vaikka se oli Suomessa ja sen tarkoitus oli opastaa myös suomalaisia. Järjetöntä, ei siis ilmiön kuvaaminen, vaan Suomen kielen puuttuminen niistä.

Olenkin tullut siihen tulokseen, että sivistyssanojen ja vieraasta kielestä kääntämättömän ammattislangin järkyttäviin mittoihin lisääntynyt käyttö on kääntynyt täysin päälaelleen sivistyksestä puhuttaessa. Aiemmin sivistyksen mittari oli korkealla sen ihmisen kohdalla, joka käytti kyseisiä sanoja asianmukaisessa yhteydessä ja sopivia määriä. Nykyisellään se taas kertoo sen ihmisen sivistymättömyydestä, joka ei osaa suomenkielisiä ilmaisuja.

Toivon hartaasti, että kyseisen tarinan asialista pysyisi ihmisten mielissä vain suomenkielisenä. Pahaa pelkään, että monen mielestä tämä on pelkkää legendaa, eikä kuulu agendalle. Terveisin puoliksi puolankalainen pessimisti.

Kategoria(t): mielipide | Avainsanat: , , , , , | Kommentoi

Epäilyksen polttopiste: Tennison (Prime Suspect 1973, julk. 2017)

Brittiläinen laatudekkarituotanto on viime vuosina panostanut sarjoihin, jotka sijoittuvat viime vuosituhannen lopun lähes viimeisille vuosikymmenille, lähinnä 1960- ja 70-luvulle. Lisäksi aiempien menestyssarjojen päähenkilöiden varhaiset vuodet poliisissa on otettu käsittelyyn. Nyt vuorossa on 1990-luvun suosikki Epäilyksen polttopiste, jossa oli pääosassa silloin harvinainen naisrikospoliisi komisario Jane Tennison(Helen Mirren).

Ensimmäinen kuusisainen kausi keskittyy alussa yhden murhan tutkintaan. Vaikka pääosan esittäjä on tutkinnassa sivuosassa, juoni on rakennettu hyvin tasapainoisesti. Mukana on poliisin työn arkea ja Tennisonin oman elämän kuvausta sopivassa suhteessa. Myöskään rikoliisia tai syyttömiä sivullisia ei ole unohdettu. Jostain syystä britit ovat dekkareissaan aina osanneet antaa kaikista hahmoista varsin elämänmakuisen ja rosoisen kuvan.

Nyt tehdyssä sarjassa nuori Jane Tennison(Stefanie Martini) on poliisikokelas varsin miehisessä työympäristössä ja ura on vielä alkumetreillä. Kokelaan vastuullisimpia tehtäviä sarjan perusteella ovat teen keittäminen ”oikeille” poliiseille ja tiskaaminen. Naisena Tennison saa tietenkin osakseen myös sukupuoleensa liittyvää huomiota.

Jo heti alussa tehdään selväksi, että Tennison on sitoutunut poliisin työhön. Kokemattomuus ja innokkuus johtaa ylilyönteihin ja hetkittäin tietenkin vaikeuksiin. Hänen onnekseen asemalla on kuitenkin komisario Bradfield, joka huomaa Janen tutkijan lahjat ja ottaa hänet mukaansa tapauksen tutkintaan aste asteelta haastavampiin tehtäviin.

Ajoittainen Tennisonin kiiltokuvamaisuus häiritsee välillä, koska kontrastiero hänen ja työympäristön välillä on suuri. Tämä lienee kuitenkin tarkoituksella tehtyä. Onhan Jane lähtöisin olosuhteista, joista harvemmin lähdetään poliisiksi. Isällä on yhteiskunnallisesti kunnioitettava ammatti ja äiti on kotirouva Janen siskon kulkiessa äitinsä jalanjälkiä.

Tämä johtaakin riitoihin vielä kotona asuvan poliisikokelaan ja hänen äitinsa kanssa, jonka mielestä naisen tehtävä on hankkia kunniallista työtä tekevä mies ja olla kotirouva. Koska Janen sisko on äitinsä opit sisäistänyt, perheen sisäiset ristiriidat ovat yksi osa tulevan komisarion kasvutarinaa sarjan sivujuonteena.

Kulisseja koristamaan on hankittu mittava määrä 1970-lukuun liittyvää aineistoa. Esimerkiksi poliisiautot ovat kaikki erimerkkisiä, mutta taatusti ajankohtaan sopivia. Samoin myös musiikki, glamrockia ja kaikkea sitä, mitä kukin silloin kuunteli. Beatlesin aika oli jo ohi, kuten jossain jaksossa eräs roolihahmo toteaa.

Nuoren Tennisonin ammatillisesta kasvusta, poliisien toiminnasta ja hämärän rajamailla tai jo pimeän puolella liikkuvista ihmisistä on rakennettu mielestäni varsin mielenkiintoinen ja puoleensavetävä tv-sarja. Kun mukana on aikakauteen liittyviä elementtejä sopivasti sarjan tapahtumiin siroteltuna, mukanaan vievä luomus on valmis.

Vaikka sarja kertoo Tennisonin uran alkumetreistä, onneksi se ei henkilöidy liiaksi häneen. Rikokset ja niiden selvittely ovat keskeisessä osassa ja Tennison on yksi niistä, joka kuuluu rikospoliisin tiimiin. Yle on taas kerran esittänyt kanavallaan sarjan, johon on helppo tarttua. Odotan innolla mahdollista toista kautta, uusintaa Ylellä tai ensimmäisen kauden julkaisua kokonaisuudessaan Areenassa.

Kategoria(t): arvostelu, elokuva-arvostelu, tv-sarja arvostelu | Avainsanat: , , , | Kommentoi

Maigret virittää ansan (Maigret Sets a Trap 2016)

Ainakin varttuneemmat dekkarien ystävät muistavat piippua polttavan ranskalaispoliisin, komisario Maigret’n. Georges Simenon loi tämän perinpohjaisen ja todisteita seuraavan kirjallisen hahmon jo 1930-luvulla. Nyt Yle on ottanut ohjelmistoonsa tuoretta brittiläistä tuotantoa olevan sarjan tv-elokuvia, jotka on tehty kirjojen pohjalta. Tällä hetkellä menossa on ensimmäisen kauden uusinta ennen toista Suomessa vielä julkaisematonta kautta. Maigret virittää ansan on sarjan ensimmäinen osa.

Ensimmäinen hämmentävä kokemus uudesta tuotannosta on päähenkilön esittäjä, Rowan Atkinson. Kyseinen herra on aiemmin totuttu näkemään koomikkona tv-sarjoissaan tai erilaisten ääliökomedialeffojen pääosissa. Kovasti mietitytti, miten hän istuu osaansa.

Uskomatonta kyllä, aiemmin varsin moniulotteisella kehon kielellään ihmisiä naurattanut Atkinson on sujahtanut vähäeleisen ja hiljaisen Maigret’n rooliin kuin Musta Kyy kuningattaren povelle. Hän jopa käyttää muutamia aiemmista rooleista tuttuja maneereita nyt täysin eri tyyppisissä tilanteissa. Komedioissa nämä maneerit naurattivat, Maigret’ssa ne ovat merkki tutkinnallisesta pohdinnasta. Muutos kuoliaaksinaurattajasta vakavaksi tutkijaksi on uskomaton.

Kun mukana on saarivaltakunnan tv-tuotannolle ominaisia piirteitä, kuten uskottavat henkilöhahmot ja laadukas ohjaus sekä tuotanto, nautinnollinen tv-soppa on valmis. Vaikka kyseisessä elokuvassa jahdataan sarjamurhaajaa, väkivallalla ei mässäillä. Siitä tuodaan esille vain se, mikä juonen kannalta on välttämätöntä. Myöskään uhreja ja heidän omaisiaan ei unohdeta, mutta niihinkään ei jumiuduta, vaan juoni etenee poliisitutkinnan ehdoilla tai päinvastoin.

Tapahtumia viedään eteenpäin varsin paljon vuorokaudenaikojen ehdoilla. Rikokset tapahtuvat pimeillä sateisilla kujilla. Tutkintaa tehdään poliisilaitoksella hämärissä ja savuisissa huoneissa. Epäiltykin tavataan alkuun kirkkaassa viattomuutta korostavassa päivänvalossa. Kun pimeä puoli – epäilys – nousee esille, tapahtumat siirtyvät huonosti valaistulle selliosastolle.

Sama toistuu myös Maigret’n kautta. Alussa hän pimeillä Pariisin kadulla liikkuessaan näkee ihmiset tapahtumissa, joissa voi olla mukana tuleva uhri tai murhaaja. Omalle elämälle ei jää tilaa, kaikki menee tutkinnan ehdoilla. Myös parisuhde, jossa vaimo on kotirouva, joka tekee kaikkensa miehen työn eteen.

Alun synkät tapahtumat näytetään pimeässä tai hämärässä synkkyyttä kuvaavassa ympäristössä. Vähitellen todisteiden lisääntyessä ja tutkinnan edetessä myös päivänvalo lisääntyy. Tapauksen ratkettua Maigret näkee maailman uusin silmin auringon valaisemalla Pariisin kadulla. Lapset leikkivät ja nuoret rakastavaiset halailevat. Aiemmin pannassa ollut lomasuunnitelma saadaan tehtyä, kun tapaus on käsitelty. Maigret nauttii lomastaan ennen seuraavaa tragediaa.

Kokonaisuutena sarjan ensimmäinen elokuva on nautinnollista katsottavaa. Vähäeleisyys ja hiljaisuus tehokeinoina toimivat ainakin allekirjoittaneen mielestä. Sujuva juonen eteneminen, jota tehostetaan valolla ja sen puutteella vie mennessään. Maigret’n hyvänolon tunne tapauksen ratkeamisesta tarttuu myös katsojaan.

Kategoria(t): arvostelu, elokuva, elokuva-arvostelu | Avainsanat: , , , | Yksi kommentti

Kasviskeitto

Tässäpä keitto, joka maistuu jopa raavaalle lihansyöjälle. Suolan määrää voi titrata, jos haluaa veren kiertävän kunnolla tai jostain muusta syystä. Tämä riittää kahdelle hyväsyömäselle tai neljälle näykkijälle.

  • 3 isohkoa perunaa
  • 5 porkkanaa
  • 1 sipuli
  • 1dl vispikermaa(hyla)
  • kasvisliemikuutio
  • 1½ tl suolaa
  • mustapippurirouhe
  • voi/ruokaöljy

Sopanteko työjärjestyksessä menee näin:

Laita vedenkeittimeen vesi kuumenemaan ja laita lieden levy päälle. Pese – älä kuori – porkkanat ja napsi huonot päät pois. Kuutioi haluamaasi kokoon.

Laita porkkanat kattilaan, lisää vedenkeittimestä vettä niin että porkkanat peittyvät kunnolla. Lisää kasvisliemikuutio ja laita kattila esikuumennetulle liedelle.

Sillä aikaa kun porkkanat aloittelevat kiehumista, pese – älä kuori – perunat ja kuutioi haluamaasi kokoon. Lisää kattilaan, jossa porkkanat jo ehtineet hetken kypsyä. Jos kasvikset ei peity veteen, lisää keittimestä sen verran että peittyy.

Keitoksen kiehuessa kuori ja kuutioi sipuli. Pehmennä sipulikuutiot mikrossa täysillä kerran välillä hämmentäen yhteensä 2½ minuuttia. Voit halutessasi käyttää kypsennyksen yhteydessä makua antamaan joko voita tai ruokaöljyä, ilmankin onnistuu.

Lisää sipulit kattilaan ja sitten vielä kerma. Kerma kannattaa lisätä pikkuhiljaa lorottamalla, ettei kiehuminen lakkaa. Kerman lisäämisen jälkeen soppa saisi kiehua vähintään kymmenisen minuuttia.

Ihan lopuksi lisää mustapippurirouhetta makusi mukaan. Kypsymisaikaa kannattaa alkaa seurata siitä, kun alkupäässä perunat lisätään kattilaan. Kun keitto kiehuu niiden lisäämisen jälkeen, keitto kypsää 20-25 minuutin päästä perunalaadusta riippuen.

Eiku syömään!

Kategoria(t): kasviskeitto, ruokaohje | Kommentoi