Aihearkisto: huumori

Mielialamakkaraa

Kävipä niin, että allekirjoittanut oli poikkeuksellisesti melko aikaisin aamupäivästä menossa sapuskan hankintaan paikalliseen päivittäistavarakauppaan. Vertaus aamuvirkusta siivekkäästä lieroa jahtaamassa piti tälläkin kertaa paikkansa. Kaupan pihassa oli teltta, josta leijui muhevat makkaran tuoksut. Sen verran uteliaisuus – nälkä – heräsi, että … Lue loppuun

Kategoria(t): huumori, Ihan muu horina | Kommentoi

Hyväntahtoinen huumori julkisuudessa

Finlandia-palkittu kirjailija Juha Hurme kehotti palkitsemistilaisuudessa osaa Suomen kansasta opettelemaan toisen kotimaisen kielen eli Ruotsin, ”Opetelkaa ruotsia, juntit. Maailmankuvanne avautuu kummasti.” Yllättäen kehotukseen reagoi kulttuuriministeri Sampo Terho. Helsingin Sanomien verkkoartikkelin mukaan Terho toivoo twiitissään Hurmeen puheeseen viitaten nimittelyn sijaan ”kohteliasta … Lue loppuun

Kategoria(t): Finlandia-palkinto, huumori | Kommentoi

Saunan vangit

Kävipä niin, että lähdin vapaa-ajan asunnolle viikonlopun viettoon. Mukaan lähti Kankku, jonka kanssa aika kuluu mukavasti mallasjuomia särpiessä ja maailman kataluutta arvioidessa. Toki keskusteluissa nousee esille asioita, jotka ovat jopa mukavia. Tärkeintä väleissämme on kuitenkin yhteinen sävel, joka käytännössä rakentuu … Lue loppuun

Kategoria(t): huumori, Sauna | Kommentoi