Myydään metsätila 42 ha monitoimikäyttöön

Metsätila Pohjois-Pohjanmaalla Utajärven kunnassa Utosjoen rannassa molemmin puolin jokea. Utosjoki on Oulujoen sivujoki. Utosjoessa on luonnonkalana ainakin haukea, ahventa ja tottakai särkeä. Lohikaloja jokeen istutetaan vuosittain. Omana aikanani kirjolohen lisäksi ainakin taimenta ja nieriää. Jokeen on tehty myös vaelluskalojen tuki-istutuksia. Joskus joessa on ollut myös rapuja luonnostaan ja istutettuna. Nykytilanteesta en osaa rapujen suhteen sanoa mitään, koska en itse ravusta.

kartta

Isompi pala on sopiva puuhapalsta metsänhoidosta innostuneelle ihmiselle. Tilalla jonkin verran hoidettavaa nuorta metsää ja jonkin verran myytävää. Molemmista on paikallisen mhy:n arvio vuodelta 2017.

Toisella puolella jokea oleva pienempi kolmion muotoinen pala soveltuu mainiosti eräkämpälle tai vapaa-ajan asunnolle. Utajärven kunnan rakennustarkastajan mukaan paikalle on mahdollista saada rakennuslupa. Metsäautotie n. 500 metrin päässä palstan rajasta, polku vielä lähempänä.

Metsästyksen harrastaja pääsee jäseneksi paikalliseen seuraan ja sitä kautta hirivporukkaan. Jos pelkkä hirvenliha riittää, sitä on saatavilla korvauksena, kun vuokraat maasi seuralle metsästyskäyttöön.

Seuraavat asiakirjat allekirjoittaneen arkistossa viime tai tältä vuodelta.

Maanmittauslaitos:

    • Kiinteistörekisteriote
    • Rasitustodistus

Metsänhoitoyhdistys

  • Lausunto metsätalousmaan käyvästä arvosta
  • Summa-arvio yhteenveto (puusto, taimikko, maapohja)
  • Summa-arvio kuviotiedot
  • Arvio kantorahatuloista ja metsänhoitokustannuksista
  • Metsäsuunnitelmakartta

Löydät helpoiten paikan kartalla tästä linkistä.

Ota yhteyttä, niin kerron lisää.

Mainokset

Tietoja olutkori

Juuret Kainuussa ja Pohjois-Pohjanmaalla, kainuulainen kateus ja pohjanmaalainen uho. Siinäpä sekoitus, jossa pessimismi on yhtä tervanjuontia.
Kategoria(t): Myydään, Myytävänä, Uncategorized Avainsana(t): , , , , , , , , , , , , , , , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s