Epäilyksen polttopiste: Tennison (Prime Suspect 1973, julk. 2017)

Brittiläinen laatudekkarituotanto on viime vuosina panostanut sarjoihin, jotka sijoittuvat viime vuosituhannen lopun lähes viimeisille vuosikymmenille, lähinnä 1960- ja 70-luvulle. Lisäksi aiempien menestyssarjojen päähenkilöiden varhaiset vuodet poliisissa on otettu käsittelyyn. Nyt vuorossa on 1990-luvun suosikki Epäilyksen polttopiste, jossa oli pääosassa silloin harvinainen naisrikospoliisi komisario Jane Tennison(Helen Mirren).

Ensimmäinen kuusisainen kausi keskittyy alussa yhden murhan tutkintaan. Vaikka pääosan esittäjä on tutkinnassa sivuosassa, juoni on rakennettu hyvin tasapainoisesti. Mukana on poliisin työn arkea ja Tennisonin oman elämän kuvausta sopivassa suhteessa. Myöskään rikoliisia tai syyttömiä sivullisia ei ole unohdettu. Jostain syystä britit ovat dekkareissaan aina osanneet antaa kaikista hahmoista varsin elämänmakuisen ja rosoisen kuvan.

Nyt tehdyssä sarjassa nuori Jane Tennison(Stefanie Martini) on poliisikokelas varsin miehisessä työympäristössä ja ura on vielä alkumetreillä. Kokelaan vastuullisimpia tehtäviä sarjan perusteella ovat teen keittäminen ”oikeille” poliiseille ja tiskaaminen. Naisena Tennison saa tietenkin osakseen myös sukupuoleensa liittyvää huomiota.

Jo heti alussa tehdään selväksi, että Tennison on sitoutunut poliisin työhön. Kokemattomuus ja innokkuus johtaa ylilyönteihin ja hetkittäin tietenkin vaikeuksiin. Hänen onnekseen asemalla on kuitenkin komisario Bradfield, joka huomaa Janen tutkijan lahjat ja ottaa hänet mukaansa tapauksen tutkintaan aste asteelta haastavampiin tehtäviin.

Ajoittainen Tennisonin kiiltokuvamaisuus häiritsee välillä, koska kontrastiero hänen ja työympäristön välillä on suuri. Tämä lienee kuitenkin tarkoituksella tehtyä. Onhan Jane lähtöisin olosuhteista, joista harvemmin lähdetään poliisiksi. Isällä on yhteiskunnallisesti kunnioitettava ammatti ja äiti on kotirouva Janen siskon kulkiessa äitinsä jalanjälkiä.

Tämä johtaakin riitoihin vielä kotona asuvan poliisikokelaan ja hänen äitinsa kanssa, jonka mielestä naisen tehtävä on hankkia kunniallista työtä tekevä mies ja olla kotirouva. Koska Janen sisko on äitinsä opit sisäistänyt, perheen sisäiset ristiriidat ovat yksi osa tulevan komisarion kasvutarinaa sarjan sivujuonteena.

Kulisseja koristamaan on hankittu mittava määrä 1970-lukuun liittyvää aineistoa. Esimerkiksi poliisiautot ovat kaikki erimerkkisiä, mutta taatusti ajankohtaan sopivia. Samoin myös musiikki, glamrockia ja kaikkea sitä, mitä kukin silloin kuunteli. Beatlesin aika oli jo ohi, kuten jossain jaksossa eräs roolihahmo toteaa.

Nuoren Tennisonin ammatillisesta kasvusta, poliisien toiminnasta ja hämärän rajamailla tai jo pimeän puolella liikkuvista ihmisistä on rakennettu mielestäni varsin mielenkiintoinen ja puoleensavetävä tv-sarja. Kun mukana on aikakauteen liittyviä elementtejä sopivasti sarjan tapahtumiin siroteltuna, mukanaan vievä luomus on valmis.

Vaikka sarja kertoo Tennisonin uran alkumetreistä, onneksi se ei henkilöidy liiaksi häneen. Rikokset ja niiden selvittely ovat keskeisessä osassa ja Tennison on yksi niistä, joka kuuluu rikospoliisin tiimiin. Yle on taas kerran esittänyt kanavallaan sarjan, johon on helppo tarttua. Odotan innolla mahdollista toista kautta, uusintaa Ylellä tai ensimmäisen kauden julkaisua kokonaisuudessaan Areenassa.

Mainokset

Maigret virittää ansan (Maigret Sets a Trap 2016)

Ainakin varttuneemmat dekkarien ystävät muistavat piippua polttavan ranskalaispoliisin, komisario Maigret’n. Georges Simenon loi tämän perinpohjaisen ja todisteita seuraavan kirjallisen hahmon jo 1930-luvulla. Nyt Yle on ottanut ohjelmistoonsa tuoretta brittiläistä tuotantoa olevan sarjan tv-elokuvia, jotka on tehty kirjojen pohjalta. Tällä hetkellä menossa on ensimmäisen kauden uusinta ennen toista Suomessa vielä julkaisematonta kautta. Maigret virittää ansan on sarjan ensimmäinen osa.

Ensimmäinen hämmentävä kokemus uudesta tuotannosta on päähenkilön esittäjä, Rowan Atkinson. Kyseinen herra on aiemmin totuttu näkemään koomikkona tv-sarjoissaan tai erilaisten ääliökomedialeffojen pääosissa. Kovasti mietitytti, miten hän istuu osaansa.

Uskomatonta kyllä, aiemmin varsin moniulotteisella kehon kielellään ihmisiä naurattanut Atkinson on sujahtanut vähäeleisen ja hiljaisen Maigret’n rooliin kuin Musta Kyy kuningattaren povelle. Hän jopa käyttää muutamia aiemmista rooleista tuttuja maneereita nyt täysin eri tyyppisissä tilanteissa. Komedioissa nämä maneerit naurattivat, Maigret’ssa ne ovat merkki tutkinnallisesta pohdinnasta. Muutos kuoliaaksinaurattajasta vakavaksi tutkijaksi on uskomaton.

Kun mukana on saarivaltakunnan tv-tuotannolle ominaisia piirteitä, kuten uskottavat henkilöhahmot ja laadukas ohjaus sekä tuotanto, nautinnollinen tv-soppa on valmis. Vaikka kyseisessä elokuvassa jahdataan sarjamurhaajaa, väkivallalla ei mässäillä. Siitä tuodaan esille vain se, mikä juonen kannalta on välttämätöntä. Myöskään uhreja ja heidän omaisiaan ei unohdeta, mutta niihinkään ei jumiuduta, vaan juoni etenee poliisitutkinnan ehdoilla tai päinvastoin.

Tapahtumia viedään eteenpäin varsin paljon vuorokaudenaikojen ehdoilla. Rikokset tapahtuvat pimeillä sateisilla kujilla. Tutkintaa tehdään poliisilaitoksella hämärissä ja savuisissa huoneissa. Epäiltykin tavataan alkuun kirkkaassa viattomuutta korostavassa päivänvalossa. Kun pimeä puoli – epäilys – nousee esille, tapahtumat siirtyvät huonosti valaistulle selliosastolle.

Sama toistuu myös Maigret’n kautta. Alussa hän pimeillä Pariisin kadulla liikkuessaan näkee ihmiset tapahtumissa, joissa voi olla mukana tuleva uhri tai murhaaja. Omalle elämälle ei jää tilaa, kaikki menee tutkinnan ehdoilla. Myös parisuhde, jossa vaimo on kotirouva, joka tekee kaikkensa miehen työn eteen.

Alun synkät tapahtumat näytetään pimeässä tai hämärässä synkkyyttä kuvaavassa ympäristössä. Vähitellen todisteiden lisääntyessä ja tutkinnan edetessä myös päivänvalo lisääntyy. Tapauksen ratkettua Maigret näkee maailman uusin silmin auringon valaisemalla Pariisin kadulla. Lapset leikkivät ja nuoret rakastavaiset halailevat. Aiemmin pannassa ollut lomasuunnitelma saadaan tehtyä, kun tapaus on käsitelty. Maigret nauttii lomastaan ennen seuraavaa tragediaa.

Kokonaisuutena sarjan ensimmäinen elokuva on nautinnollista katsottavaa. Vähäeleisyys ja hiljaisuus tehokeinoina toimivat ainakin allekirjoittaneen mielestä. Sujuva juonen eteneminen, jota tehostetaan valolla ja sen puutteella vie mennessään. Maigret’n hyvänolon tunne tapauksen ratkeamisesta tarttuu myös katsojaan.

Kasviskeitto

Tässäpä keitto, joka maistuu jopa raavaalle lihansyöjälle. Suolan määrää voi titrata, jos haluaa veren kiertävän kunnolla tai jostain muusta syystä. Tämä riittää kahdelle hyväsyömäselle tai neljälle näykkijälle.

• 3 isohkoa perunaa
• 5 porkkanaa
• 1 sipuli
• 1dl vispikermaa(hyla)
• kasvisliemikuutio
• 1½ tl suolaa
• mustapippurirouhe
• voi/ruokaöljy

Sopanteko työjärjestyksessä menee näin:

Laita vedenkeittimeen vesi kuumenemaan ja laita lieden levy päälle. Pese – älä kuori – porkkanat ja napsi huonot päät pois. Kuutioi haluamaasi kokoon.

Laita porkkanat kattilaan, lisää vedenkeittimestä vettä niin että porkkanat peittyvät kunnolla. Lisää kasvisliemikuutio ja laita kattila esikuumennetulle liedelle.

Sillä aikaa kun porkkanat aloittelevat kiehumista, pese – älä kuori – perunat ja kuutioi haluamaasi kokoon. Lisää kattilaan, jossa porkkanat jo ehtineet hetken kypsyä. Jos kasvikset ei peity veteen, lisää keittimestä sen verran että peittyy.

Keitoksen kiehuessa kuori ja kuutioi sipuli. Pehmennä sipulikuutiot mikrossa täysillä kerran välillä hämmentäen yhteensä 2½ minuuttia. Voit halutessasi käyttää kypsennyksen yhteydessä makua antamaan joko voita tai ruokaöljyä, ilmankin onnistuu.

Lisää sipulit kattilaan ja sitten vielä kerma. Kerma kannattaa lisätä pikkuhiljaa lorottamalla, ettei kiehuminen lakkaa. Kerman lisäämisen jälkeen soppa saisi kiehua vähintään kymmenisen minuuttia.

Ihan lopuksi lisää mustapippurirouhetta makusi mukaan. Kypsymisaikaa kannattaa alkaa seurata siitä, kun alkupäässä perunat lisätään kattilaan. Kun keitto kiehuu niiden lisäämisen jälkeen, keitto kypsää 20-25 minuutin päästä perunalaadusta riippuen.

Eiku syömään!

Posti palvelee tai sitten ei

Tilasin verkkokaupasta paketin lähimpään postin smartpost-automaattiin, joka oli Kajaanin citymarketissa. Kyseinen automaatti oli täynnä, joten sain postilta ilmoituksen, jonka mukaan paketti on noudettavissa automaatin vieressä olevasta Kajaanin citymarketin palvelupisteestä.

Erikoista sikäli, että lähin postin piste olisi ollut huomattavasti lähempänä kotiani. Todellista asiakaspalvelua olisi ollut ohjata paketti sinne. Tilasin alun perin paketin automaattiin, jotta ei tarvitsisi jonottaa entistä hitaammin toimivissa postin palvelupisteissä. Olisivat toimittaneet edes lähemmäksi kotiani.

Nyt ”pääsin” jonottamaan kaupungin ruuhkaisimpaan palvelupisteeseen Kajaanin citymarketiin, koska posti ei viitsinyt pakettia toimittaa lähempänä olevaan palvelupisteeseen. Jotta päivä olisi täydellinen, tiskin kolmesta paikasta ainoastaan yhdessä oli työntekijä lähetyksiä vastaanottamassa tai luovuttamassa. Koko sen ajan, kun odotin vuoroani, postin tiskille jonotti vähintään kymmenen asiakasta.

Toki siellä oli toinenkin työntekijä, mutta hän koki tärkeämmäksi järjestellä ja täyttää pakkaus- sekä lähetystarvikehyllyjä kuin tehdä asiakastyötä.  Kysyessäni häneltä asiasta hän kertoi täyttävänsä tyhjiä hyllyjä, vaikka oman havaintoni mukaan tavaraa hyllyissä oli. Oma johtopäätökseni oli, että hän on yksi niitä työntekijöistä joita kaikista työyhteisöistä löytää, eli ei halua tehdä ydintyötään, vaan valikoi työtehtävänsä.

Jatkuvan asiakasvirran huomioon ottaen ihmetytti se, että postin pisteessä ei ollut kiireapulaisia. Tai jos oli, niin olivat kiireesti poistuneet johonkin. Samalla tiskillä sentään palvellaan myös Citymarketin infon asiakkaita. Samaisen infopisteen toiminnan surkeuden tuntien olen vältellyt paikassa asiointia jo toistakymmentä vuotta. Postin haaliminen samaan paikkaan on moninkertaistanut ongelman. Ihmekös tuo, että Suomi on nousussa. Ainakin verenpaineen osalta.

Hyväntahtoinen huumori julkisuudessa

Finlandia-palkittu kirjailija Juha Hurme kehotti palkitsemistilaisuudessa osaa Suomen kansasta opettelemaan toisen kotimaisen kielen eli Ruotsin, ”Opetelkaa ruotsia, juntit. Maailmankuvanne avautuu kummasti.” Yllättäen kehotukseen reagoi kulttuuriministeri Sampo Terho.

Helsingin Sanomien verkkoartikkelin mukaan Terho toivoo twiitissään Hurmeen puheeseen viitaten nimittelyn sijaan ”kohteliasta ja asiallista” keskustelua kielikysymyksestä. Hurme puolestaan vastasi seuraavan aamun tv-lähetyksessä puheensa olleen lempeää huumoria.

Huumori on mukava mutta samalla vakava asia. Sen viljely on nykyisellään hyvin haastavaa. Onko vielä niin, että mitä merkittävämmässä asemassa huumorin viljelijä on, sitä varmemmin asiaan puututaan.

Hurmeella lienee itsellään kirjailija-teatteriohjaajana taiteellisen vapauden antama suoja. Poliitikolla sitä tuskin on. Tai sitten kulttuuriministeri voisi samaista lempeää huumoria hyödyntää omassa poliittisen päättäjän luottamustehtävässään.

Mietitään esimerkiksi sitä surullista tilannetta, että julkisen sektorin tilanne kurjistuisi entisestään. Tässä kauhistuttavassa tilanteessa kulttuuriministeri joutuisi tekemään hirvittävän päätöksen. Taiteilijoiden apurahoja leikataan raskaalla kädellä.

Tästä päätöksestä medialle kertoessaan ministeri voisi tilaisuuden lopuksi keventää tilannetta toimittajille lempeän humoristisesti vaikkapa seuraavilla sanoilla. ”Noh, niinhän sitä sanotaan, että nälkäinen taiteilija on paras taiteilija. Ajattelimme järjestelyllä saada suomalaisesta taiteesta entistä laadukkaampaa”.

Huivi pallopäälle

Erehdyin tilaamaan puhelinmyyjältä urheilupainotteisen kanavapaketin siis aivan järjettömän halvalla ja kauhia kasa etuja sekä poonuksia kaupan päälle. Niitä ei ole ikinä eikä koskaan tarjottu kellekkään muulle kuin mulle ja just sen ainoan kerran kun mulle tuo puhmyyrä soitti.

No, toteutusvaiheessan hommat ei tietenkään menny niinku Ärjässä. Aikataulut petti ja ”paketti” oli vajaa. Niinpä laitoin verbaaliset saranat toimeen ja tein reklamaation.

Seuraus oli, että puhmyyrä soitti myöhemmin uutestaan. Hän oli todella pahoillaan. Kuulin puhelun aikana kuinka hänen alahuulensa väpätti ja kyyneleet valuivat pitkin poskia. Tunneryöpyn keskellä hän sai kuitenkin puserrettua sen verran ymmärrettävää tekstiä, että lupasi lähettää allekirjoittaneelle hyvitykseksi ”jotain jalkapalloon liittyvää tavaraa”.

Tänään sitten aina yhtä iloinen ja reipas kodinhoitaja/ruohonleikkaaja toi kotiovelle postipaketin. Innosta kihisten revin paketin saman tien auki. Ja kuinkas ollakkaan, siellähän oli jalkapallon maailman parhaan seurajoukkueen fanituote.

Vähän kyllä tuppaa korvien väliin puskemaan perusparanoiaa pahempia salaliittoteoreettisia ajatustenkulkuja. Mistä ihmeestä ne osasivat lähettää juuri sen joukkueen fanituotteen, jota olen koko ikäni fanittanut? Hmm, pitänee katsoa, onko telkku mallia smart- ja onko siinä liikenne kaksisuuntaista kuten omassa kallossani.

Saunan vangit

Kävipä niin, että lähdin vapaa-ajan asunnolle viikonlopun viettoon. Mukaan lähti Kankku, jonka kanssa aika kuluu mukavasti mallasjuomia särpiessä ja maailman kataluutta arvioidessa. Toki keskusteluissa nousee esille asioita, jotka ovat jopa mukavia. Tärkeintä väleissämme on kuitenkin yhteinen sävel, joka käytännössä rakentuu sen varaan, että olemme kaikesta eri mieltä. Kuinkas muuten syntyisi mielenkiintoisia keskusteluja.

Samalla tulisi testattua hänen kanssaan uusi sauna, joka on rakennettu pakon edessä kun entinen meinasi kaatua, eikä lattiakaan tahtonut kantaa. Edellisellä reissulla Kankun kanssa kävi myös niin, että joka suuntaan kallellaan oleva sauna kahlitsi yhden meistä sisälleen. Eli saunan ovi jumittui, koska karmit oli hiukkasen väännähtäneet. Siitä kuitenkin selvittiin.

Tämä uusi hikimaja oli kyllä kylpyvalmis, mutta pikkuhommia oli vielä tekemättä. Yksi niistä oli ovien helat ja kahvat. Lukkorungot kyllä oli paikoillaan, mutta kahvojen puuttuessa jokin apuväline piti olla käsillä, jotta lukon kielen sai auki. Asian tilapäisratkaisuna ulkokuistilla oli kahden hirren pään rakoon tungettu puukko. Tämä tarkoitti sitä, että sisälle mentäessä ovet pitää jättää aina raolleen, kun ”avain” oli vain kuistilla.

Minä tämän tiesin tietenkin ja kerroinhan minä sen Kankullekin. Valitettavasti hetkisen liian myöhään. Olin jo itse lauteilla ja kaveri tuli kuistilta perässä. Siinä vaiheessa kun kuulin oven loksahduksen, meinasi hikeä hiukan pukata pintaan vaikken ehtinyt edes löylyä heittää.

Odottelin rauhassa, että kaveri istahti lauteille ja mainitsin, että ulko-ovea ei muuten saa sisäpuolelta auki aiemmin mainitusta syystä. Noh, ikirauhallinen ja hilpeässä hiprakassa oleva kaveri kysyi että mitäs nyt sitten voidaan tehdä, johon totesin että ei mitään. Ikkunat ovat sen verran pienet, että niistä ei mahdu kumpikaan ja ovikin on kyllä sen verran jäsy, että tilanne vaikutti hankalalta.

Hetken hiljaisuuden jälkeen kaveri vain totesi ”sitten kuollaan saunaan”. Mikäs siinä, ajattelin itsekin, löylyt olivat mukavan tuntuiset. Eihän asia itkemällä parane, joten aloin nakella vettä kiukaalle. Perinteisen puheen porinan suhteen oli kyllä hiljaisempaa vaikka kiukaan kyljessä oleva kuumavesiastian neste kuumuuttaan meinasikin purputtaa.

Mietiskelin eri vaihtoehtoja ja apuvälineitä oven avaamiseksi ja samaa varmasti teki naapurikin. Molemmat koirat olivat ulkona ja vaikka Pikku onkin aika viisas, tuskin olisi oppinut hommaa. Eipä kyllä sattunut mukaan herkkupalojakaan, joilla motivoida opettelemaan. Oskari taas on niin hökäle, että ei olisi toivoakaan, heiluttelisi vain häntäänsä ja tuijottaisi hölmön näköisenä avaimen reiästä.

Sitten huomasin, että Kankku oli ottanut mallasjuomapurkin mukaan lauteilla tyhjennettäväksi. Itse en nykyisellään kovin usein niin tee. Siispä kysyin häneltä saisiko tölkistä irrotettua sen prikan, jonka avulla nesteelle avataan tie tölkistä maksan käsiteltäväksi koukistajalihaksia käyttämällä. No sehän oli naps vaan ja kokeilemaan.

Alku näytti hankalalta, kun prikka on aika meltoa tavaraa ja siitäkään en ollut varma, kumpaan suuntaan ”avainta” pitää vääntää. Hetken harjoittelun jälkeen onneksi kuului helpottava loksahdus ja ovi oli auki. Puolet hikikarpaloista kuivui saman tien otsalle, ne tuskan aiheuttamat. Onneksi kaveri ei ole hanakka tarttumaan pulloon, tölkkipuolesta en sano mitään.