Brittiläinen laatudekkarituotanto on viime vuosina panostanut sarjoihin, jotka sijoittuvat viime vuosituhannen lopun lähes viimeisille vuosikymmenille, lähinnä 1960- ja 70-luvulle. Lisäksi aiempien menestyssarjojen päähenkilöiden varhaiset vuodet poliisissa on otettu käsittelyyn. Nyt vuorossa on 1990-luvun suosikki Epäilyksen polttopiste, jossa oli pääosassa silloin harvinainen naisrikospoliisi komisario Jane Tennison(Helen Mirren).
Ensimmäinen kuusisainen kausi keskittyy alussa yhden murhan tutkintaan. Vaikka pääosan esittäjä on tutkinnassa sivuosassa, juoni on rakennettu hyvin tasapainoisesti. Mukana on poliisin työn arkea ja Tennisonin oman elämän kuvausta sopivassa suhteessa. Myöskään rikoliisia tai syyttömiä sivullisia ei ole unohdettu. Jostain syystä britit ovat dekkareissaan aina osanneet antaa kaikista hahmoista varsin elämänmakuisen ja rosoisen kuvan.
Nyt tehdyssä sarjassa nuori Jane Tennison(Stefanie Martini) on poliisikokelas varsin miehisessä työympäristössä ja ura on vielä alkumetreillä. Kokelaan vastuullisimpia tehtäviä sarjan perusteella ovat teen keittäminen ”oikeille” poliiseille ja tiskaaminen. Naisena Tennison saa tietenkin osakseen myös sukupuoleensa liittyvää huomiota.
Jo heti alussa tehdään selväksi, että Tennison on sitoutunut poliisin työhön. Kokemattomuus ja innokkuus johtaa ylilyönteihin ja hetkittäin tietenkin vaikeuksiin. Hänen onnekseen asemalla on kuitenkin komisario Bradfield, joka huomaa Janen tutkijan lahjat ja ottaa hänet mukaansa tapauksen tutkintaan aste asteelta haastavampiin tehtäviin.
Ajoittainen Tennisonin kiiltokuvamaisuus häiritsee välillä, koska kontrastiero hänen ja työympäristön välillä on suuri. Tämä lienee kuitenkin tarkoituksella tehtyä. Onhan Jane lähtöisin olosuhteista, joista harvemmin lähdetään poliisiksi. Isällä on yhteiskunnallisesti kunnioitettava ammatti ja äiti on kotirouva Janen siskon kulkiessa äitinsä jalanjälkiä.
Tämä johtaakin riitoihin vielä kotona asuvan poliisikokelaan ja hänen äitinsa kanssa, jonka mielestä naisen tehtävä on hankkia kunniallista työtä tekevä mies ja olla kotirouva. Koska Janen sisko on äitinsä opit sisäistänyt, perheen sisäiset ristiriidat ovat yksi osa tulevan komisarion kasvutarinaa sarjan sivujuonteena.
Kulisseja koristamaan on hankittu mittava määrä 1970-lukuun liittyvää aineistoa. Esimerkiksi poliisiautot ovat kaikki erimerkkisiä, mutta taatusti ajankohtaan sopivia. Samoin myös musiikki, glamrockia ja kaikkea sitä, mitä kukin silloin kuunteli. Beatlesin aika oli jo ohi, kuten jossain jaksossa eräs roolihahmo toteaa.
Nuoren Tennisonin ammatillisesta kasvusta, poliisien toiminnasta ja hämärän rajamailla tai jo pimeän puolella liikkuvista ihmisistä on rakennettu mielestäni varsin mielenkiintoinen ja puoleensavetävä tv-sarja. Kun mukana on aikakauteen liittyviä elementtejä sopivasti sarjan tapahtumiin siroteltuna, mukanaan vievä luomus on valmis.
Vaikka sarja kertoo Tennisonin uran alkumetreistä, onneksi se ei henkilöidy liiaksi häneen. Rikokset ja niiden selvittely ovat keskeisessä osassa ja Tennison on yksi niistä, joka kuuluu rikospoliisin tiimiin. Yle on taas kerran esittänyt kanavallaan sarjan, johon on helppo tarttua. Odotan innolla mahdollista toista kautta, uusintaa Ylellä tai ensimmäisen kauden julkaisua kokonaisuudessaan Areenassa.