Höyrypää höyrylaivalla

Allekirjoittanut pääsi ensimmäistä kertaa eläissään höyrylaivaristeilylle Oulujärvelle, aluksena S/S Kouta. Tunnelma kohosi heti satamaan tullessa korsteenin puhkuessa voimaa uhkuvaa pilveä. Kalkkisillan laiturilla meidät vastaanotti neljä varsin leppoisaa merikarhua päällään asianmukaiset villapaidat, vaikka taivas olikin täysin sininen.

Mukana oli tietysti myös messipoika tai niin ainakin ajattelin. Kyseessä taisi kuitenkin olla jonkun merikarhun poikaviikari, joka sai tutustua isänsä ammattiin ja tehdä niitä hommia, joilla seilorin ensiaskeleet otetaan. Laivakokki, vai olisiko rissa, pysytteli tässä vaiheessa vielä kapyysissa tarjoiltuaan meille rediltä lähtiessämme tervetuliaisjuomana kilistettäväksi raikasta ja virkistävää mehua.

Alkumatka jokea pitkin meni leppoisasti, kun kapteeni kertoi joenvarressa olevien paikkojen historiasta ja nykypäivästä. Paikat näyttivät täysin uuden luonteensa, kun niitä katsoi joelta käsin. Suuri osa joenvarresta ja sen rakennuksista liittyi tavalla tai toisella Tihisenniemen teollisuuteen, jonka merkitys on ollut Kajaanille suuri.

Kun saavuimme järven selälle, villapaidan merkitys tuli hyvin selväksi. Lähtiessämme oli lähes tyyntä, mutta joelta tullessamme yltyi tuulenvire, joka mukavasti viilensi siniseltä taivaalta tulevaa auringon paistetta. Taisivat muutamat viluisimmat kietaista villatakkiakin tai muuta lämmintä hetkeksi ylleen.

Siinä vaiheessa olikin helppo mennä messiin nauttimaan provianttia. Tarjolla oli maukasta lohikeittoa salaatin kera. Kapteeni ei itse istunut pöytäänsä, mutta viihdytti meitä kertomalla tarinoita laivasta ja Oulujärvestä sekä niiden historiasta. Kertomuksissa vilahtelivat myös historiamme merkkihenkilöt, kuten Eino Leino ja Elias Lönnrot.

Supisuomalaiseen tapaan myöhemmin tarjolla oli kahvia, jonka kanssa saimme maukasta kesään sopivaa kermakakkua. Älkää minulta kysykö, mitä täytteitä siinä oli mutta hyvin maistui.

Koska aurinko paistoi ja tuulikin tyyntyi, kannella oli mukava istuskella, katsella maisemia ja porista mukanaolijoiden kanssa. Puhelias kapteenimme piti huolen, että saimme jatkuvasti tietoa Oulujärvestä ja sen ympäristöstä, eivätkä muutkaan laivan työntekijät tuppisuita olleet.

Laivan tilat oli mukavasti hyödynnetty siten, että ruorihytin takana oli ”mediumbaari”, jonne matkustajat tulivat styyrpuurin puoleisesta ovesta ja poistuivat paapuurin puolelta. Tai sitten päinvastoin. Baarin jakoi kahtia tiski, jonka toisella puolella oli laivakokki (vai oliko se rissa) hoitamassa hommaansa. Me matkustajat läpi kulkiessamme lastasimme eväät mukaamme ja menimme nauttimaan niitä messiin, föörpakkaan tai ahteriin.

Föörpakka oli mukava paikka siniseltä säteilevää aurinkoa kaipaaville. Vaikka järven pinta oli tyyni, ajoviima viilensi mukavasti. Ahteri taas oli katettu, joten myös varjoa löytyi sitä haluaville. Jostain syystä allekirjoittanut viihtyi enemmän ahterissa, johtuneeko henkilökohtaisesta painoindeksistä.

Olipa ahteriin rakennettu saunakin, joka olisi ollut todella mukava lämmittää. Harmi, että aikaa oli rajallisesti ja toisten kanssa oleminen sen verta mukavaa, että saunominen jäi toiseen kertaan. Löylyä lyötiin tällä kertaa hyvin höystetyillä tarinoilla.

Kun kokka kääntyi kotia kohti ja saavuimme joelle, innokkaimmat matkustajat pääsivät kokeilemaan manöövereitä laivan ruorissa. Näin muutama onnellinen sai kokeilla maailman katsomista ruorin takaa. Siinä vaiheessa onnittelin itseäni oikeasta asuvalinnasta, joka oli uimapuku. Pelastusrengaskin löytyy omasta takaa ja on vyötäröllä kesät talvet. Maakravun ohjatessa hänen takanaan ruorihytissä oli ruorimies, joka katsoi maailmaa sieltä käsin. Meriselityksiäkään ei tarvittu.

Vaikka luonnossa kevään väriloisto oli parhaimmillaan, selältä joelle palatessa mieleeni nousivat vanhat mustavalkoiset suomalaiset elokuvat. Ajatukseni pilvessä höyrylaiva risteilee leppeässä illassa sisävesillä ja haitari säestää seiloreita, jotka esittävät balladeja.

sombrero0

cómoda de crucero, amigos

Taisi sama mielikuva nousta muillekin matkalaisille mieleen, koska yksi heistä aloitti Nälkämaan laulun, johon muut mukana olleet yhtyivät merimiehiä myöten. Lopulta lähes kaikki mukana olleet esittivät maakuntalaulustamme oivallisesti tunnelmaan sopivan kuoroversion, joka ilmiselvästi oli vaikuttava kaikkien risteilijöiden mielestä. Uskoakseni rannalta vilkuttavat ihmisetkin sen kuulivat, niin innokkaasti heidän kanssaan sai huiskutella.

Kun olimme takaisin redillä ja poistuimme laivasta, kapteeni asiaankuuluvasti kätteli jokaisen matkustajan laakongin vieressä. Erään laulun mukaan laivan kapteenin kerrotaan katsovan ”horisonttihin”.  Nyt voin itsekin tehdä niin yhtä upeaa kokemusta rikkaampana.

Mainokset

Tietoja olutkori

Juuret Kainuussa ja Pohjois-Pohjanmaalla, kainuulainen kateus ja pohjanmaalainen uho. Siinäpä sekoitus, jossa pessimismi on yhtä tervanjuontia.
Kategoria(t): Uncategorized. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s